Rakas, kauhea tuomiokirja

Sukututkijan suhde tuomiokirjoihin on oikeastaan hieman ristiriitainen. Toisaalta ne kyllä sisältävät korvaamatonta tietoa menneisyyden ihmisten arkipäivästä ja sukulaisuuksista - toisaalta kuitenkin liian harvoin juuri niistä henkilöistä ja suvuista, joita sukututkija on ensisijaisesti etsimässä. Niinpä tuomiokirjat täikamman kanssa tietyn käräjäkunnan osalta kahlannut sukututkija usein saa palkkiokseen nipullisen mielenkiintoisia hajaosumia, joilla voi olla tulevaisuudessa relevanssia tai sitten ei. Onkin syytä korostaa, että käräjäpöytäkirja ei ole mikään maaginen astraalikronikka: sen lehdiltä sopii toivoa löytävänsä melkein mitä vain, mutta liikoja ei kannata toivoa. Silti tuomiokirja on henkikirjan ohella sukututkijan keskeisin apuneuvo 1600-luvun sukulaisuussuhteita sommiteltaessa halusimme tai emme.

Tuomiokirjat heijastelevat aina sitä aikaa ja paikkaa jossa ne on kirjoitettu. Niinpä niiden sivuilta heijastuu juuri kyseisen paikan sosiaaliset asetelmat ja taloudelliset olot. Esimerkiksi Savon 1600-luvun tuomiokirjoja lukiessa on silmiinpistävää, kuinka edelleen pitkin maakuntaa hajallaan makaavat kaskimaan kappaleet aiheuttivat talollisten välillä loputtoman määrän kahnauksia (eikä näistä rajariidoista sukututkijalle liiemmin iloa ole ollut). Mehevä perintöriita - sellainen jota emme omalle kohdallemme toivo - on esi-isiemme kohdalle sattuessa sukututkijan todellinen lottovoitto. Harmillista kerrassaan, miten sopuisasti minunkin esi-isäni vähän jaettavansa jakoivat!

Herkullisimmillaan riita on polveileva, siihen liittyy useita henkilöitä ja moninaisia sukulaisuussuhteita, jotka tarjoavat myös sellaista henkilötietoa joka ei henkikirjoista ole pääteltävissä. Savon tapauksessa tämä tarkoittaa erityisesti vaimoväen kautta kulkevaa sukulaisuutta, Savossa kun henkikirjoihin yleensä vietiin nimeltä vain miehet ja välistä isäntien naimattomat naimaikäiset tyttäret. Päätelmien teko on siis askelta vaikeampaa kuin tapauksessa, jossa vaimosta tiedetään edes nimi. 

Pistikin sopivasti silmään Leppävirran kesä- ja syyskäräjillä 1691 seuraava esimerkillinen juttu, joka kerrottakoon tässä:

Lassi Lassinpoika Markkanen Polvijärven kylästä oli haastanut käräjille ensimmäisen avioliittonsa appiukon Mikko Mikonpoika Turusen koskien syntyperäoikeutta tämän asumaan tilaan. Lassi oli näet ollut aikoinaan naimissa Mikon Brita-tyttären kanssa, mutta tämän kuoltua solminut uuden avioliiton Mikon isoveljen Paavon Mikko-pojan tyttären Sisla Turuttaren kanssa… Kun asetelmaan lisätään vielä muutama ylimääräinen jakomies, on kunnon sukuoikeussekamelska käräjäkypsä. Onneksi kunnianarvoisan kihlakunnantuomarin Matthias Ehrenhoffin oli siinä määrin vaikea pysyä jutun ytimessä, että hän antoi käräjäkirjurinsa sommitella tuomiokirjaan kunnollisen sukupuun, josta asianomaisten sukulaisuussuhteet ilmenevät.

Historia, ainakin sukutasolla, on ainutkertaisten tapahtumasarjojen ennakoimatonta virtaa, jonne sukututkija heittelee hämärässä haaviaan. Usein haavi palaa ihmisten kalastajalle tyhjänä, mutta joskus, kuten tässä, siellä tutkijaa odottaa kalansaalis. Dokumentti, joka on syntynyt oikeastaan aivan sattumalta, mutta joka sukututkijalle on ainutkertainen aarre.