tiistai 10. helmikuuta 2015

Hallitus keskusteli koulutuksesta


Toiminnanjohtajan tuumailuja



Seuran hallitus piti totuttuun tapaan järjestäytymiskokouksensa lauantaina 7.2.2015 Tieteiden talolla Helsingissä. Jo usean vuoden ajan järjestäytymiskokousta on seurannut hallituksen talviseminaari, jossa keskustellaan jostakin Seuran toiminnan ajankohtaisesta osa-alueesta. Tänä vuonna keskusteltiin Seuran koulutustoiminnasta.

Hallitus valitsi Seuran varapuheenjohtajaksi fil. tri Jukka Partasen Joensuusta. Lisäksi hallitus valitsi keskuudestaan työvaliokuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja toiminnanjohtajan lisäksi kaksi jäsentä, lehtori Jouni Elomaan Turusta ja kansainvälisten asiain neuvos Kari Salon Helsingistä. 

Hallitus perusti 100-vuotisjuhlatoimikunnan, jonka tehtävänä on suunnitella Seuran juhlavuoden 2017 ohjelmaa. Juhlatoimikuntaa vetää Seuran puheenjohtaja Teppo Ylitalo. 


Seuran puheenjohtaja Teppo Ylitalo (oik.) ja hallituksen jäsen Jouni Elomaa.

Hallitus nimitti Genoksen toimitusneuvoston kaudelle 2015—16. Sen puheenjohtajaksi nimitettiin professori Kirsi Vainio-Korhonen Turusta sekä muiksi jäseniksi dosentti Lars-Folke Landgrén Helsingistä, dosentti Mervi Kaarninen Tampereelta, dosentti Marko Lamberg Tukholmasta, fil. tri Ulla Koskinen Tampereelta, cand. mag. Carl-Thomas von Christierson Kööpenhaminasta ja tutkija Elisabeth Thorsell Tukholmasta.

Hallitus nimitti juridisen toimikunnan kaudelle 2015—16. Sen puheenjohtajana jatkaa lehtori Jouni Elomaa Turusta. Muiksi jäseniksi nimitettiin varatuomari Kari T. Ahonen Helsingistä, tuntiopettaja Teuvo Ikonen Helsingistä, dipl. ins. Sami Lehtonen Espoosta, kansainvälisten asiain neuvos Kari Salo Helsingistä ja fil. maist. Teppo Ylitalo Lapualta.

Hallituksen talviseminaarin osallistujia: Suomi-tietokantahankkeen projektiryhmän
jäsen Erkki Juuti (vas,) sekä hallitiksen jäsenet Kari Salo ja Johanna Kurela.

Hallitus perusti uuden toimikunnan, digitoimikunnan, jonka tehtävänä on seurata ja arvioida strategisten tavoitteiden näkökulmasta Seuran digitaalisten palveluiden toimivuutta ja kehittämistyötä. Toimikunta on läheisessä yhteistyössä paitsi toiminnanjohtajan, myös Suomi-tietokannan projektipäällikön, HisKi-tietokannan ja HisKi-tallennusvälineen ylläpitäjien kanssa.

Digitoimikunnan puheenjohtajaksi nimitettiin Seuran varapuheenjohtaja, fil. tri Jukka Partanen Joensuusta sekä muiksi jäseniksi fil. tri Istvan Kecskemeti Helsingistä, fil. maist. Jens Nilsson Helsingistä ja fil. tri Marja Pirttimaa Helsingistä. Toimikuntaa täydennetään tarpeen mukaan toimikauden aikana.

*   *   *

Hallituksen talviseminaariin osallistui edustava joukko Seuran vapaaehtoistoimijoita. Talviseminaarissa hallitus haluaa keskustella vapaaehtoisten kanssa Seuran toiminnasta ja kuulla näkemyksiä ja mahdollisia kehittämisideoita. Tänä vuonna talviseminaarin teemana oli koulutustoiminta, josta kuultiin kolme alustusta.

Fil. tri Jukka Partanen kertoi vaikutelmiaan viime syksynä käynnistyneestä uusimuotoisesta kirjoittajakoulutuksesta.  Se koostuu viidestä eri koulutuspäivästä, joiden aikana käydään läpi koko sukukirjahanke tutkimustyöstä painatukseen. Jukka on antanut koulutukseen osallistuneille myös palautetta käsikirjoituksista. 

Hallituksen jäsen Marja Pirttivaara ja Seuran kirjastonhoitaja Vuokko Pärssinen-Tainio.

Talviseminaarissa todettiin, että sukututkijoille tarkoitettu lähdeaineistoja ja julkaisemista käsittelevä koulutus on ensiarvoisen tärkeää. Erityisesti huomiota kiinnitettiin siihen, että korkeatasoista sukututkijoille suunnattua koulusta olisi tarjolla eri puolilla maata. Jukka Partanen valotti Seuran alustavia suunnitelmia laajentaa lähde- ja kirjoittajakoulutusta yhtäältä monipuolisempaan ja syvällisempään suuntaan, toisaalta entistä useammille paikkakunnille.

Valtiotiet. maist. Marketta Kännö ja fil. maist. Terhi Nallinmaa-Luoto kertoivat vaikutelmiaan Teemalauantaiden järjestämisestä. Teemalauantai-niminen koulutuspäivä perustettiin aikanaan korvaamaan arki-iltaisin pidetyt kuukausikokoukset, joissa havaittiin kuulijakatoa. Keväisin ja syksyisin järjestetyt ja neljästä tietyn teeman ympärille rakennetusta esitelmästä koostuvat Teemalauantait sen sijaan ovat vetäneet alusta lähtien Tieteiden talon suuren salin täyteen kuulijoita.


Itse puhuin talviseminaarissa sukututkimuksen opettajien koulutuksesta. Olen perustanut työryhmän pohtimaan voisiko Seura järjestää sukututkimuksen opettajien peruskoulutuksen. Joka tapauksessa koko sukututkimusopetuksen kivijalka rakentuu kokeneista sukututkijoista, joilla vankan lähde- ja menetelmäosaamisen lisäksi on myös tietotaito opettaa uusia sukututkimuksen harrastajia.

P. T. Kuusiluoma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti