keskiviikko 21. tammikuuta 2015

85-vuotias Genos


Toiminnanjohtajan tuumailuja



Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja Genos saavuttaa kohtapuolin 85-vuoden iän. Monen karikon läpi purjehtinut Genos on tänä päivänä elinvoimaisempi kuin koskaan aikaisemmin ja se myös näkyy päällepäin. Uusi toimitus on vastikään ottanut vastuun Genoksen julkaisemista.

Tieteellisen aikakauskirjan 85 täyttä vuosikertaa ilman keskeytyksiä (ei edes sotavuosina) on kunnioitettava saavutus. Siitä kiitos lankeaa ennen kaikkea eri vuosikymmenien aikana toimineille Seuran aktiivisille ja asiantunteville vapaaehtoisille, jotka vaivojaan säästelemättä ovat pitäneet tärkeänä saattaa julkisuuteen laadukkaan sukututkimuksen tuloksia.

Lopun viimein aikakauskirjan tekevät sen kirjoittajat, ne lukemattomat sukututkijat ja muut tutkijat, jotka ovat saattaneet tutkimustyönsä tulokset paperille ja antaneet ne arvioitaviksi ja julkaistaviksi. Genoksen kaltaisen tieteellisen aikakauskirjan vahvuus on nimenomaan kirjoittajan, toimittajan ja arvioijan yhteistyössä. Näin syntyy luotettavaa tietoa.


Suomalaiset sukututkijat voivat olla ylpeitä siitä korkeatasoisen sukututkimuksen perinteestä, jota aikakauskirja Genos kantaa ja josta sukututkijat niin tänä päivänä kuin tulevaisuudessakin voivat käydä ammentamassa omaan tutkimukseensa hyvin suoritetun ja perusteellisesti arvioidun tutkimuksen tuloksia.

*   *   *

Genoksen toimituksessa tapahtuu muutoksia numerosta 1/2015 lähtien. Seuran hallitus nimitti toukokuussa 2014 toiminnanjohtajan Genoksen vastaavaksi päätoimittajaksi — tietenkin oman toinen ohella. Näin saan kahdeksan vuoden tauon jälkeen palata tehtävään, jolla toimintani Suomen Sukututkimusseurassa aloitin. 

Genoksen toimituspäälliköksi hallitus nimitti fil. maist. Heikki Vuorimiehen Jyväskylästä, useimmille sukututkijoille tuttu mies ruotusotamiesten erikoisasiantuntijana. Heikki on kuulunut Genoksen toimitukseen vuodesta 2013 lähtien samoin kuin toimittajana edelleen jatkava turkulainen fil. maist. Veli Pekka Toropainen. Veli Pekka on tullut Genoksen lukijoille tutuksi mm. Turun 1600-luvun porvareiden sukulaisuussuhteiden tutkijana.

Seuran hallitus nimitti Genoksen toimitukseen toimittajaksi fil. tri Tiina Miettisen Tampereelta ja vakinaiseksi avustajaksi fil. maist. Mervi Lammen Hämeenlinnasta. Tiina oli Genoksen päätoimittaja vuosina 2007—12. Mervi puolestaan on Seuran hallituksen jäsen.

Genoksen toimituksen kokous 10.1.2015. Kuvassa (vasemmalta alkaen) Heikki Vuorimies, Mervi Lampi, Veli Pekka Toropainen, Maria Vasenkari ja Tiina Miettinen.
Heikki, Tiina, Veli Pekka ja Mervi ovat kauan aktiivisesti sukututkimusta harrastaneita konkareita, joilla kaikilla on myös pitkä kokemus hallitustyöskentelystä paikallisessa sukututkimusyhdistyksessä. Heikki, Tiina ja Veli Pekka ovat myös Seuran tutkijajäseniä.

Genoksen toimitussihteerinä jatkaa tieteellisen julkaisemisen rautainen ammattilainen, fil. maist. Maria Vasenkari Turusta, joka jo vuodesta 2001 lähtien on vastannut Genoksen tekstien korkeasta tasosta. Tieteellisten seurain valtuuskunta myönsi Marialle viime vuoden marraskuussa Seuran hakemuksesta hopeisen ansiomerkin vähintään 20 vuoden työskentelystä tiedeyhteisön palveluksessa.

Päätoimittaja voi siis olla tyytyväinen, kun saa tehdä lehteä näin ansioituneen toimituksen kanssa. Juuri tiimityöskentelystä Genoksen uudessa toimituksessa onkin kysymys. Toimitus on jo kahdeksan kuukauden ajan hionut toimintatapojaan ja ehtinyt pitää neljä kokoustakin. Uuden toimituksen ensimmäinen numero on valmis ja ilmestyy aikataulun mukaisesti viikolla yhdeksän.

*   *   *

Vuonna 1930 Genoksen ensimmäisessä numerossa määritelty toimituksellinen linja on kestänyt aikaa hyvin. Vielä tänäänkin Genoksessa julkaistaan yhtä mielellään sukuartikkeleita kuin sukututkijoita kiinnostavia tuoretta historiantutkimusta käsitteleviä artikkeleita. Samoin sukututkimuksen ajankohtaiset aiheet, tiedonannot ja kirja-arviot ovat olleet niin kuluneiden vuosikymmenien aikana kuin nytkin tärkeitä osia Genoksen sisällöstä.

Genos on aina ensimmäiseksi ja viimeiseksi sukututkijoiden sukututkijoille tekemä aikakauskirja. Sukututkijat kirjoittavat valtaosan Genoksen sisällöstä ja sukututkijat sen arvioivat ja toimittavat. Näin on ollut jo 85 vuoden ajan ja tällä reseptillä on tarkoitus jatkaa.


P. T. Kuusiluoma
Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja


P. S.  ”Toiminnanjohtajan tuumailuja” oli 2000-luvun jälkipuoliskolla muutaman vuoden ajan Sukutieto-lehden kolumni, jonne kirjoitin järjestöbyrokraattisia jorinoita. Vanhassa vara parempi -periaatteen mukaisesti otin sen blogini alaotsikoksi, mutta yritän jatkossa pitää järjestöbyrokratian minimissään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti