torstai 4. syyskuuta 2014

Syyskauden sukututkimuskoulutusta




 Vaikka aurinko vielä paistaa ja päivälämpötilakin lähentelee pariakymmentä astetta, on syyskausi auttamattomasti alkanut, kun almanakassa on käännetty elokuu syyskuuksi. Suomen Sukututkimusseuran toiminnassa syyskuu tarkoittaa mm. koulutustilaisuuksien käynnistymistä.

Seuralla on syys-marraskuun aikana useita koulutustilaisuuksia. Helsingissä alkaa lauantaina 20.9. "Sukututkija henkilötietojen käsittelijänä" -koulutuspäivä, joka toistuu 15.11. Turussa sekä vuoden 2015 puolella vielä Tampereella, Vaasassa (ruotsinkielinen) ja Kuopiossa. Koulutuspäivän aikana käydään läpi niitä perusasioita, joita sukututkijan on välttämätöntä tietää käsitellessään elossa olevien henkilötietoja.

Koulutuspäivä rakentuu sukututkimuksen eri vaiheista eli tutkimisesta, tallentamisesta sukututkimusrekisteriin ja julkaisemisesta. Mitä rajoituksia lainsäädäntö asettaa tietojen keräämiselle sukututkimusta varten? Milloin sukututkijan on otettava huomioon henkilötietolain asettamat velvoitteet? Mitä oikeuksia sukututkimuksen kohteilla on? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastaa "Sukututkija henkilötietojen käsittelijänä" -koulutuspäivä.

Koulutuspäivän osallistujat voivat etukäteen lähettää koulutuspäivän vetäjälle lehtori Jouni Elomaalle itseä erityisesti askarruttavia kysymyksiä tai omaan tutkimukseen liittyviä pulmia. Elomaa on Seuran hallituksen jäsen ja juridisen toimikunnan puheenjohtaja.

"Sukututkija henkilötietojen käsittelijänä" on tiivis tietopaketti, joka antaa sijaa myös asioiden omaksumista edesauttavalle keskustelulle. Lisätietoja koulutuksesta täältä.

*   *   *

Seuran toinen uusi koulutuskokonaisuus on "Suvusta kirjaksi", joka käynnistyy Helsingissä lauantaina 27.9. ja jatkuu 25.10. ja 29.11. Tämä koulutusohjelma koostuun kaikkiaan viidestä itsenäisestä koulutuspäivästä, joista kaksi viimeistä ovat tammi- ja helmikuussa 2015. Koulutusohjelma jatkuu ensi vuonna jollakin muulla paikkakunnalla.

"Suvusta kirjaksi" -koulutuspäivissä syyskuussa sukukirjahankkeen suunnittelua ja aloitusta, sukututkimuksen keskeisiä lähteitä ja niiden käyttöä, suku- ja henkilöhistorian muita lähdeaineistoja,  kirjoitusprosessia ja kuvitus ja sukukirjahankkeen viimeistelyä.

Kouluttajana toimii tilaushistoriateosten ammattilainen, filosofian tohtori Jukka Partanen, joka on Seuran varapuheenjohtaja ja kirjastotoimikunnan puheenjohtaja. Myös näiden koulutuspäivien osallistujat voivat etukäteen lähettää kouluttajalle omaan sukukirjahankkeeseen liittyviä kysymyksiä.

"Suvusta kirjaksi" -koulutusohjelman viisi koulutuspäivää muodostavat kokonaisuuden, joka voi huomattavalla tavalla edistää jokaisen sukukirjahankkeen parissa painiskelevan sukututkijan ja sukuseuran urakkaa. Lisätietoja koulutuksesta täältä.


*   *   *

Keväisin ja syksyisin Tieteiden talossa järjestettävä Suomen Sukututkimusseuran Teemalauantai on vakiinnuttanut asemansa pääkaupunkiseudun keskeisenä sukututkijoiden koulutustilaisuutena. Teemalauantain neljä esitelmää muodostavat aina tuhdin tietopaketin käsiteltävästä teemasta ja kukin  esitelmöitsijä on alansa vankka asiantuntija. Syksyn 2014 Teemalauantai on lauantaina 18.10. ja sen otsikko on "Esi-isiä 1600-luvun lähteissä".

Seura järjestää maanantaina 6.10. Tieteiden talolla myös Teemaillan, jossa filosofian tohtori Tiina Miettinen kertoo Johannes Bureuksesta ja Bure-suvusta Suomessa. Johannes Bureus (15681652) oli Ruotsin ensimmäinen valtionarkeologi ja kansalliskirjaston johtaja. Tiina Miettinen kertoi Bureuksen kirjoittamasta sukukirjasta tässä blogissa viime vuoden lokakuussa.

Lisätietoja Teemalauantaista täältä ja Bure-teemaillasta täältä.

*   *   *

Suomen Sukututkimusseura syysseminaari on järjestetään lauantaina 22.11. pidettävän syyskokouksen yhteydessä. Syysseminaarin kaksi aihetta käsittelevät digitaaliseen sukututkimuksen uutta infrastruktuuria. Valtiotieteen maisteri Pekka Valta esittelee Seuran hallituksen toukokuussa perustaman Suomi-tietokantahankkeen suunnitelmia ja jäsenillä on mahdollisuus esittää omia näkemyksiään tästä Seuran kärkihankkeesta.

Syysseminaarin toinen aihe puolestaan liittyy hyvinkin vakiintuneeseen toimintaan Seurassa, nimittäin HisKi-tietokantaan. Suomen Sukututkimusseura on suomalaisen digitaalisen sukututkimuksen edelläkävijä, sillä HisKi-tietokanta on jo kolmen vuosikymmenen verran tarjonnut sukututkijoille digitoitua kirkonkirja-aineistoa.
Diplomi-insinööri Sami Lehtonen esittelee Seuran suunnittelemaa HisKi-tallennusalustaa, jonka beta-versio julkaistaan vuodenvaihteessa.

Lisätietoja syyskokouspäivästä täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti