keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Sukututkimuksesta asutushistorian tutkimuksen aputieteenä

En ole sattunut kohtaamaan asutushistoriallisia tutkimuksia, joissa sukututkimusta olisi yritetty käyttää systemaattisesti keskiajan asutushistorian selvillesaamisen apuna. Jos asutushistoriallisessa tutkielmassa on viitattu sukutietoihin, ne ovat olleet satunnaisia ja yksittäisiä mainintoja muun argumentoinnin jatkeeksi. Jos selvittelyn saatteeksi on tutkimusmenetelmiä ylipäänsäkään kuvattu, sukututkimusta ei ole niiden joukossa mainittu. Tosin yleensä kovin kirkkaasti ei ole niitä muitakaan menetelmiä kuvattu, joihin selvittelyissä on vedottu.

Asutushistorian taakkana on ollut perinteisesti lukittuja ennakkokäsityksiä, joista tulisi päästä vapaaksi

Itse olen tullut siihen tulokseen, että asutushistorian perustaminen historiallisen ajan kynnyksellä lähes yksinomaan nimistön alkuperän analysointiin, varsinkin, jos arkeologinen aineisto kokonaan puuttuu tai on perin niukka, jättää paljon toivomisen varaa tulkintojen luotettavuudelle. Katson nimistöselvittelyn pitkälti spekulatiiviseksi menetelmäksi keskiajan asutushistorian selvillesaamisen kannalta. Lisäksi olen taipuvainen selvästi näkemään useimmissa asutushistoriallisissa nimistöselvittelyissä ideologisia pyrkimyksiä haluttuihin tuloksiin. Tai jos ideologinen pyrkimys ei vaikutakaan vahvalta, nimitulkintoja kuitenkin paljolti ohjaavat kätketyt ennakkokäsitykset, joihin niitä vedätetään. Myös arkeologisia löydöksiä on usein tulkittu johonkin ideologiaan pohjautuen tai nimistönselvittelyn päälle, vaikka pitäisi olla toisinpäin. Opettavaisin esimerkki sellaisista toiveikkaista arkeologian harharetkistä lienee ollut vastustamaton halu väittää monia löydöksiä viikinkien aikaansaannoksiksi, mitä ne eivät ole todellisuudessa olleet. Onneksi tästä viehtymyksestä on viime aikoina vapauduttu, mikä onkin johtanut uudelleentulkintoihin, jotka vaikuttavat aikaisempaa puolueettomilta ja aikaisempia asutushistoriallisia väittämiä radikaalisti muuttavilta tai suorastaan kumoavilta.

Asutushistorian tutkimus kaipaa edelleen poikkitieteellisyyden lisäämistä

Edelleen kuitenkin vallitsee tutkimuksen saralla tilanne, joka vaatisi välttämättä erilaisten apumetodien käyttöä tulkintojen puolueettomuuden ja luotettavuuden parantamiseksi, poikkitieteellisyyden lisäämistä. Pitkän aikakantaman menetelmänä onkin tullut kuvaan mukaan genetiikka, mutta niin se kuin nimistöselvittelykin kaipaavat tuekseen myös sukututkimusta. Kukaan ei kiistäne mahdollisuutta selvittelyjen luotettavuuden parantamiseksi sukututkimuksen avulla. Varsinaiset sukututkimuksen tulokset voivat kuitenkin suoranaisesti auttaa asutushistorian tarkentamista ainoastaan lyhyellä aikavälillä, sillä demografisesti merkitsevät lähteet ulottuvat vain noin 500 vuoden taakse. Ennen sitä säilyneet henkilö- ja sukuhistorialliset lähteet rajoittuvat lähes kokonaan Etelä-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa vaikuttaineisiin provinsiaalisen virkaeliitin edustajiin ja vanhoihin rälssisikuihin, joiden asema sekä niin määrällinen kuin alueellinenkin suppeus ei luonnollisestikaan anna mahdollisuuksia kovin edustaviin johtopäätöksiin kaikki väestöryhmät ja alueet huomioonottaen.

Sukututkimuksen ulottuvuutta asutushistorian selvittämiseksi voidaan jossain määrin laajentaa

Toisaalta voidaan yrittää määrittää sukujen alueellisesta ja määrällisestä laajentumisesta jatkuvuuksia jostain seuraamuksellisista lähtökohdista, joita ilman sukujen kunkinhetkistä asutuksellista asemaa ja paikantumista ei voida ymmärtää. Myös historiallisen ajan uudisasutusalueitten kehittymisen profilointia voidaan käyttää mallisovelluksina niitä ympäröivien vanhempien asutusten kehittymisen ja aikaraamien arvioimiseksi. Näillä avuilla voidaan päästä nimistön alkuperän analyysiä huomattavasti luotettavampaan ja tarkempaan arvioon asutushistoriallisista seikoista myös muutamia sukupolvia aikaisemmaksi siitä, mistä tarkat asutushistorialliset lähteet ja koko väestön kattavat kameraaliset asiakirjat alkavat, ehkä koko keskiajankin aikaisesta asuttamisesta. Tietysti on analyysin edetessä koko ajan pidettävä mielessä sukuselvitysmenetelmien ulottamisen ajallinen rajallisuus sekä on osattava seuloa arvioitten kehittämisestä pois sellaisten tekijöitten vaikutus, jotka ovat ominaisia ainoastaan tietylle historian vaiheelle, jonka aineistoa muuten käytetään, mutta jonkakaltaisia erityistekijöitä ei ole varmuudella aikaisemmin esiintynyt.

Asutushistoria on myllerryksen edessä, sukututkimuksella lisää myllerrystä

Asutushistoria historiallisen ajan kynnyksellä on joka tapauksessa nyt suuren myllerryksen edessä, mitä genetiikka ja arkeologian vapautuminen ovat jo jonkin aikaa edistäneet ja pohjustaneet. Historiantutkimuksen saralla vaikuttaa vielä kuitenkin olevan tyyntä myrskyn edellä, kun varsinkaan genetiikan tulokset eivät ole sitä merkitsevässä määrin saavuttaneet tai historiantutkijoitten on ollut vaikea sulattaa niitä vanhan painolastinsa tai koulukunnilleen uskollisuutensa takia. Juuri genetiikan esiinmarssin johdosta, sukututkimuksenkin tarjoamat mahdollisuudet apumenetelminä asutushistorian selvillesaamiseksi korostuvat. Laajat ja esihistorialliset väestösiirtymät on nyt onnistuttu genetiikan ja arkeologian uudistumisen avulla asiallisesti selvittämään ja korvaamaan niillä aikaisemmat myyttiset käsitykset, vaikkakin näiden jäänteiden raivaamisessa on vielä jonkin verran työsarkaa. Kun vielä suosiotaan koko ajan lisäävä geneettinen sukututkimus lisääntyy ja paremmin niveltyy perinteiseen sukututkimukseen, saadaan ne yhdessä tuottamaan tuloksia, jotka ovat omiaan tukemaan asutushistorian tarkentamista ja selvillesaamista keskiajalla ja varhaisella keskiajalla. Toisaalta kun asutushistorian tulokset näin paremmin kohtaavat sukututkimuksen tulokset, sitäkin voidaan vastavuoroisesti käyttää entistä paremmin sukututkimuksen tukena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti