keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Sulkakynän kertomaa


Olin juuri alkanut harrastaa sukututkimusta, kun kaukaisen esiäidin ammatiksi pomppasi Hiskistä eteen lyhenne hr. En tiennyt olisinko ollut kauhistunut vai innoissani. Kohta minulle kuitenkin selvisi, että kaksikirjaiminen lyhenne saattaa tarkoittaa paitsi kevytkenkäistä naista, myös vaimoa.
Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut. Kirjailijan mielikuvitus oli lähtenyt laukkaamaan. Asetelma oli mielessäni selvä, roolitus helppo. Irstas, kostonhimoinen pappi ja siveydestään kiinni pitävä maalaisneito. Koska pappi ei onnistunut aikeissaan, hän kosti. Vain muutama kiemura sulkakynällä ja neito kantaisi huonon naisen mainetta nyt ja aina, hamaan ikuisuuteen.

Pappien valta oli menneinä vuosisatoina lähes rajaton. Kirkko edusti yhteiskunnallista valtaa ja paikallistasolla sitä käytti pappi. Valtionkirkon viranhaltijoina papit hoitivat monenlaisia tehtäviä, jotka eivät nykyään ollenkaan papeille kuulu. Pappi määritteli kuolinsyyt, päätti kuka hyväpäisistä torpanlapsista kenties pääsi jatkamaan opintietä, antoi naimaluvat, määräsi kurittomat jalkapuuhun häpeämään.  
Toisille jalkapuutuomio muodostuikin pitkäksi. He itse asiassa istuvat siinä vieläkin, sen mielikuvitukseni luoman hyveellisen maalaisneidon vieressä.

Sukututkimuksen harrastajana olen paljon ajatellut pappien roolia historian säilyttäjänä ja kirjaajana. Onko heidän antamansa kuva välttämättä aina täysin todenmukainen?  Paistaako heidän kirjaamistaan asioista ja seurakuntalaisten ominaisuuksista joskus silkka pahanilkisyys tai vähintäänkin turhantarkkuus?  Onko aivan kaikki ollut pakko kirjata kirkonkirjoihin - ja juuri sillä tavalla?
Papit ovat käyttäneet kummallisia lyhenteitä ja jopa piirroksia oman muistinsa tueksi. Joskus sukututkijan pitäisi olla vähintään Da Vinci-koodin tohtori Langdon saadakseen pappien hengentuotteista yhtään mitään tolkkua. Ristiriitaisia tietoja, tekstiä tekstin päällä, lammikoittain sulkakynästä pudonnutta mustetta.
Löytyy kirkonkirjoista sitten selvempääkin tekstiä. Puutteellinen käsityskyky, juoppous, surkea lukupää. Idiotismi, salavuoteus. Varas. Rettelöitsijä. Naiseläjä, joka on tehnyt apärälapsen – yksin tietysti. Moninaiset ovat ne viat, puutteet ja synnit, joihin seurakuntalainen saattoi objektiivisesti tai subjektiivisesti ottaen syyllistyä.

Ja taas sai papin sulkakynä töitä. Kloks. Historian jalkapuu napsahti kiinni.

Sukututkijalle saattaa tietysti omalla tavallaan olla ongelmallista sekin, jos esivanhemmista ei nouse esiin mitään mielenkiintoista. Samaa peltotilkkua on viljelty vuodesta toiseen, ehtoollisella ja kinkereillä käyty, papille nostettu lakkia tai niiattu. Kirkasotsaista, kunnollista, mutta vähän ikävää. 
Persoonalliset esivanhemmat antavat aivan eri tavalla väriä ja elämää sukututkimukseen. Naapurilta lampaan kähveltänyt esi-isä haastaa meidät miettimään teon motiiveja, kinkereiltä kieltäytyminen puhaltaa hahmon täyteen elämää, saa arvuuttelemaan, herättää mielenkiintoa. Yksin lapsen kanssa pärjännyt nainen herättää ihailua. Kapinallisuus ja erilaisuus kiehtoo.
Sekin kannattaa muistaa, ettei pappien mainesanoihin tarvitse suhtautua liian vakavasti eikä niihin varsinkaan kannata jumittua. Ihmiset ovat aina oman aikansa lapsia, samoin heidän tekemisensä ja tekemättä jättämisensä.
Ja ainahan on mahdollista, että myös papeilla on ollut motiiveja, jotka eivät välttämättä kestä päivänvaloa.

Ympäri käydään ja yhteen tullaan. Viimeaikaisten tapahtumien valossa en malta olla vertaamatta menneiden vuosisatojen pappeja ja heidän (joskus tuntuu) pahanilkistä sulkakynäänsä keskusteluun, joka nyt on käynnissä sukututkijoiden ja Kirkkohallituksen välillä kirkonkirjojen tutkimisen lupakäytännöistä. Ajatellaanpa. Ensin papit katsoivat asiakseen merkitä seurakuntalaistensa jokaisen kohelluksen kirjoihin ja kansiin. 
Sitten muutama sata vuotta myöhemmin saman ammattikunnan edustajat käyttävät tätä aseena niitä vastaan, jotka haluaisivat löytää tietoja esivanhemmistaan. Jokaisesta sukututkijasta tuleekin potentiaalinen tietosuojarikollinen.
Eikö tilanteessa ole jotain hassua?
Emmekö me omistakaan juuriamme, kestivät ne sitten kaikkien mielestä päivänvaloa tai eivät?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti