tiistai 11. toukokuuta 2010

Mitä harrastukseni maksaa

Huvikseni mietin tämän päiväisen junamatkani aikana sukututkimusharrastukseeni viimeisen vuoden aikana käyttämääni rahamäärää.

Ensimmäisenä tulivat mieleeni Suomen Sukututkimusseuran ja Suomen Sukuhistorialllisen Yhdistyksen jäsenmaksut, jotka yhteenlaskettuna ovat noin reilut viisikymppiä. Tietotekniikkaan on pitänyt satsata muutamien muistikorttien verran eli suurin piirtein 30 euroa. Näitä tulee käytettyä digikamerassa ja kännykässä. Edelleen kuluja on tullut bussi- ja junamatkoista, mutta niitä on hieman vaikea laskea. Olen aina yrittänyt hoitaa monia muitakin juttuja saman reissun aikana, mutta ehkäpä tuollaiset 100 euroa on tullut laitettua Helsingissä ja Turussa käynteihin.

Omalla autolla on bensaa palanut valokuvauskiertomatkoilla ympärä eteläistä ja lounaista Suomea. Suvun vanhat asuinpaikat, ruukkiympäristöt ja hautausmaat kiinnostavat edelleen. Tosin ainakin hautausmaat on tullut koluttua hyvinkin tarkkaan. Näihin juttuihin arvioin käyttäneeni toiset sata euroa.

Kirjoja en ole juurikaan ostellut, sillä kirjastoista löytyy yleensä ne itseäni eniten kiinnostavat opukset. Mutta ainahan sitä messumatkoilla jotain mukaan tarttuu - viimeisen 12 kuukauden aikana ehkä taas kerran tuon satasen verran.

Summa summarum, näistä tulee yhteensä noin 400 euroa. Onko se sitten paljon vain vähän, riippuu tietysti henkilöstä. Neljällä satasella saisi tietysti ostettua monenlaista muutakin kivaa. Itse pidän summaa hyvinkin kohtuullisena ja päivää päälle sitä tulee vain reilu euro. Tulee myös muistaa, että em. kirjat, muistikortit ja valokuvat säilyvät suurelta osin ihmisiän. Sijoitus on siis hyvin pysyvää laatua eikä hyvän kirjan arvo vuosien mittaan suinkaan katoa. Muistikorttien elinajasta ei liene ole todellista, tutkittua tietoa, mutta eivätpä ne montaa euroa maksakaan.

Olisi mukavaa kuulla, miten paljon muut sukututkijat käyttävät rahaa harrastukseensa? En ole itse pitkiin aikoihin tilannut esim. sukuselvityksiä kirkkoherranvirastoista, joten niiden hintatasosta en ole perillä. Tuntihinta lienee noin 20-30 euroa, joten saahan rahaa toki palamaan, jos tarvetta on....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti